maanantai 17. syyskuuta 2012

Karhunpoika sairastaa...

..häntä hellikäämme!!


Kuten aiemmassa kirjoituksessa olen todennut sattui meillä Manun kanssa pieni onnettomuus ja lupasin palata siihen myöhemmin. Joten palatkaamme siihen nyt..

Lenkiltä tullessani huomasin Manun vasemmassa takajalassa polven kohdalla haavan, siihen kummemmin huomiota kiinnittämättä pakkasin koirat autoon ja lähdin juoksuttamaan koiria uudelleen. En siis kiinnittänyt haavaan sen kummemmin huomiota, koska poikakin antoi jalan olla, eikä se vaivannut häntä ollenkaan. Lenkillä poika juoksenteli tuhatta ja sataa suuna päänä suuntaan ja toiseen ja tästä syystä unohdin haavan tyystin. Tai unohdin haavan siihen asti, kunnes pääsimme kotiin ja koirani ontui reilusti. Tästä syystä muistin haavan ja katselin sitä nyt tarkemmin. Haava oli noin 2 sentin pituinen halkaisijaltaan ja juuri pahasti polven kohdalla. Onneksi kasvattajamme on luvannut olevansa hätätapauksissa tavoiteltavissa 24/7, joten saatoin soittaa hänelle vielä yöllä yhdeltä. Siitä alkoikin kunnon puhelinrumba kun soittelin ympäriinsä pääkaupunkiseudun päivystävät eläinlääkärit ja vielä takaisin kasvattajallemme. Kunnes sain vihdoin jonkun langanpäähän eläinlääkäristä, tulin hänen kanssaan lopputulokseen, että vien Manun samantien aamulla vasta tutkittavaksi.

Niinpä huuhtelin ja suojasin juniorin jalan ja kävimme nukkumaan.

Aamulla samantien soitto omalle eläinlääkäriasemalle Arkkiin ja saimmekin ajan samalle aamupäivälle. Manun jalka tutkittiin, mutta eläinlääkärimme totesi, että pelkkä haava ei olisi noin kipeä kuin  Manun jalka nyt oli, joten suositteli meitä menemään Mevettiin ortopedin vastaanotolle. Hän kun tahtoi, että juuri tällaisiin asioihin perehtynyt eläinlääkäri tutkisi jalan. Kiitokset siis todella omalle eläinlääkärillemme Eeva Teräväiselle ammattitaidosta ohjata eteenpäin.


Mevet on Helsingin Pitäjänmäellä sijaitseva eläinlääriasema, jossa sijaitsee myös arkipäivystys. Sinne siis ja odottamaan, että pääsisimme vastaanotolle. Siellä oli monia muitakin vastaanotolle tulijoita ja odottelimme vuoroamme runsaat kolme tuntia. Tuona aikana Manu meni jo niin huonoon kuntoon, ettei enää kyennyt itse kävelemään vaan jouduin kantamaan hänet vastaanottohuoneeseen. Lääkäri tutki Manun jalan ja totesi, että jalka on röntgenkuvattava. Manu tutkimuksiin ja minä hermostuneena takaisin odotusaulaan juomaan kahvia. Hetken kuluttua eläinlääkäri palasi ja kertoi ortopedin, Lotta Axelssonin, tutkineen röntgenkuvat ja todennut polven nivelpussin sekä haavaontelon olevan tulehtunut pistohaavan seurauksena ja se olisi operoitava samantien. Manu siis sai jäädä Mevettiin odottamaan omaa vuoroaan ja minä lähdin hermostuneena kotiin. Illalla kahdeksalta voisin mennä tiedustelemaan koirani tilaa.

Aika kului hitaasti, tunnit matelivat ja odottelin vain illan saapumista.

Kahdeksalta, tai ehkä jopa hieman aikaisemmin palasin Mevettiin hakemaan Manua. Poika oli juuri operoitu, jalka paketissa huojui minua kohti. Operaatio oli kuulemma sujunut hyvin, mutta Manun olisi tultava huomenna uudestaan kontrolliin, jotta nähtäisiin joutuuko saman huuhtelun tekemään uudestaan. Manu sai mukaan kassillisen erilaisia lääkkeitä.

Seuraavana päivänä Manu jo käveli ja oli paljon virkeämpi. Mevetissä Paavo Karihaara tutki Manun jalan perusteellisesti, testasi liikeradat sekä katsoi jalan käyttämisen. Tänään Manu ei enää aristanut jalan taivuttamista sekä myös varasi painoa jalalle. Jalka oli siis lähtenyt paranemaan erittäin hyvin, eikä operaatiota tarvinnut uusia. Tietenkin minun piti tarkkailla jalkaa ja hoitaa haavaa säännöllisesti aamuin illoin niin kauan kuin haava jalassa olisi. Haavaa ei siis ollut tikattu umpeen, koska se oli huuhdeltu ja sieltä piti päästä kaiken nesteen tulemaan ulos, jonka mahdollinen tikkaus olisi estänyt. Vielä lähtiessäni sain lisää kassintäytettä haavavoiteesta nimeltä Vetramil (jonka olen nyt myös myöhemmin todennut ihan ihmeaineeksi, on muuten saatavilla apteekeista ilman reseptiä. Todella parantaa haavan kuin haavan). Kuulemma haavan pitäisi nyt parantua hyvin eikä aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa. Kuitenkin sellainen riski oli olemassa ja minun tulisi muistaa tämä onnettomuus jos tulevaisuudessa koirani saisi joitain mahdollisia polviongelmia.

Manu oli tosiaan jo parempi ja virkeämpi. Siteen pysyminen paikallaan oli todella hankalaa kun oli juuri taitekohdassa. Eikä haavanhoito ollut yhtään sen helpompaa. Avohaava, vielä kun oli suurempi kun olivat joutuneet kuorimaan siitä kuollutta osaa pois, oli todella kipeä. Poika todella huusi täyttä kurkkua aina haavaan koskettaessa. Puhtaalla vedellä huuhtelua aamuin illoin, huolellinen kuivaus sekä haavavoidetta haavaan, päälle vielä sidokset. Tätä jatkui kauan, pitkään aikaan Manu ei päässyt edes töihin mukaan. Muutama viikko vierähti ja vihdoin haavassa alkoi näkymään paranemisen merkkejä.

Kaikkein vaikeinta koko ajassa oli se, että pikku herran kanssa oli tehtävä remmilenkkejä, sitä kun ei saanut päästää vapaana temmeltämään vaan haavan oli annettava rauhassa parantua. Manu kun olisi ollut jo muutaman päivän kuluttua omasta mielestään valmis taas riehumaan.

Ja nyt jalka on tosiaan aivan entisensä, ei vaivaa enää ollenkaan poikaa. Kiitokset siis vielä kerran kaikille Manua hoitaneille, todella hienoa työtä!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kysymyshaaste nro2


Seuraavan haasteen minulla antoi Rebecca.

"Jokaisen haastetun täytyy vastata niihin viiteen kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten 5 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 5 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait tämän."

1. Mikä on tärkeintä koiran koulutuksessa?
Kaiken A ja O on iloinen mieli :) silloin myös koiraa on mukavampi kouluttaa. Toinen tärkeä on koiran viretila ja sen ylläpito. Palkkaus; palkkaussuunta sekä oikea ajoitus ovat ehdottoman tärkeitä koiran oppivuuden kannalta. Johdonmukaisuus sekä määrätietoisuus, jos jotain ei sallita niin sitä ei sallita! Ja se mikä on kovinkin tärkeää niin treenikaverit.

2. Minkälaisia koiria arvostat?
Arvostan suuresti koiria joille on opetettu perusasiat. Rodulla, ulkonäöllä sekä koolla ei ole mitään väliä, pääasia on se, että koira osaa käyttäytyä kaikenlaisissa tilanteissa. Se mitä toivon omalta koiraltani on, että osaa käyttäytyä kun sitä vaaditaan, jaksaa työskennellä, kuuntelee ja tottelee aina, on ystävällinen ja tulee toimeen kaikenlaisten koirien sekä lasten kanssa. Omaa laumaviettiä, mutta osaa myös työskennellä itsenäisesti. Ei ole ns. "asia pehmeä" vaan rohkeasti tutustuu kaikenlaiseen uuteen. Eikä sopivissa määrin jääräpäisyys sekä pieni hullunkurisuus ole ollenkaan pahitteeksi.

3. Rotusi nykytila on tällä hetkellä?
Tällä hetkellä beauceronin tila on suhteellisen hyvä, mitä vertaa joihinkin toisiin koirarotuihin. Rodulla on suhteellisen vähän sairauksia ja rotu soveltuu monipuoliseen harrastukseen.

4. Minkälaisia koiran omistajia arvostat?
Sellaisia jotka harrastavat koiriensa kanssa ihan mitä tahansa. Pitävät koiristaan hyvää huolta, myös vanhemmalla iällä. Kouluttavat koiraansa koiran ehdoilla, osaavat lukea koiraa eivätkä harrasta pelkästään kilpailumielessä vaan sen takia, että se vahvistaa koiran ja ihmisen suhdetta. Oikeasti rakastavat koiraansa, eivätkä hanki koiraa hetken mielijohteesta vaan aikomuksenaan viettää koiran kanssa elämästään seuraavat runsaat 10 vuotta.

5. Mitkä asiat koet tärkeimmäksi rotusi monipuolisuuden ja ominaisuuksien säilyvyyden kannalta?
Käydään näyttelyissä, tottakai, koska täytyyhän koiran siltikin näyttää siltä rodulta mitä edustaa, mutta ei tuijoteta niitä näyttelytuloksia liikaa, sillä hyvä koira ei ole aina se SA:n koira (=sertin arvoinen). Kerrotaan avoimesti jalostuskoirien sairauksista/allergioista, ei kannata ajatella asian olevan vähäpitoinen vaan kertoa avoimesti myös tuleville pennunostajille kaikki mahdollinen, ei se niitä karkoita pois. Ainakin minun kohdallani tämä rehellisyys juuri ajoikin minut valitsemani kasvattajan luokse (noin 300 km päähän). Harrastetaan koiran kanssa, haetaan niille koulutustunnuksia, mutta täytyy muistaa, ettei käyttövalion pennuista aina tule automaattisesti käyttövalioita. Erilaiset luonnetestit sekä MH-luonnekuvaukset ovat erittäin hyviä, mutta nekin videolle kuvattuna. Sillä esim. MH-kuvauksen pelkän arvostelun perusteella voi koirasta saada aivan vääränlaisen kuvan. Sitä paitsi, kannattaa aina muistaa kuinka paljon koulutus vaikuttaa näihin testeihin ja kuinka paljon ihmiset (valitettavasti) treenailevat näitä testejä varten. Tiedän myös muutamia, jotka eivät halua kasvattamiaan ns. "huonoja" koiria vietävän testeihin ja näin ollen kehoittavat koirien omistajia olemaan menemättä näihin testeihin. Mielestäni kaikkien koirien tulisi käydä etukäteen harjoittelematta suorittamassa jompikumpi testeitä, mieluummin vielä molemmat. Se, mikä valitettavasti ei ikinä tule missään koirapiireissä toteutumaan, toivoisin, että jokainen jalostusta harkitseva tutustuisi tarkoin rotuun ja sen sairauksiin. Listaisi mahdollisia sairauksia mitä koiralla on ja mitä pennulle voi tulla. Harrastaisi koiran kanssa ja hakisi niitä tuloksia, mistä lajista tahansa, ne ovat aina mukava plussa. Eikä käyttäisi tiettyä koiraa jalostukseen tietäen sillä olevan joitain puutteita, tämä rotu ei todennäköisesti kuole sukupuuttoon jättämällä tekemättä yhden pentueen. Eikä liioittella mitään ominaisuutta, sillä valitettavan usein silloin saadaan jotain toista ominaisuutta pahennettua. Vältellään suuria sukusiitosprosentteja, hyviä koiria on varmasti maailma pullollaan. Ja mietitään mihin beauceron on alunperin jalostettu. En taas tarkoita, että tehdään pelkkiä karjapaimenia, vaan vaalitaan niitä ominaisuuksia joita karjapaimen tarvitsee. Toisin sanoen, mietitään mitä minä voin tehdä sen eteen, jotta beauceron kykenisi jatkossakin siihen mihin se on jalostettu.

Eteenpäin annan seuraavat kysymykset:
1. Jos koirasi olisi sarjakuvahahmo niin mikä se olisi?
2. Mikä on parasta koiraharrastuksessa?
3. Mitkä asiat koet tärkeimmäksi rotusi monipuolisuuden ja ominaisuuksien säilyvyyden kannalta?
4. Mikä on ollut haastavin ongelma koirasi kanssa ja miksi?
5. Jos koirasi olisi ihminen, millainen se olisi?

Haastan kysymyksilläni parit beussi-ihmiset, Wilman sekä Hennan :)

Kysymyshaaste nro1

Olen saanut tässä hiljattain pari kysymyshaastetta, joihin lupasin vastata mahdollisimman piankin. Joten otetaan nyt järjestyksessä ensimmäinen jonka sain Tiinalta.


Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen.

1. Miksi valitsit juuri sen koiran, mikä sinulla tällä hetkellä on?
Halusin beauceronin, koska halusin halusin paimenkoiran, jonka kanssa voi harrastaa mitä vain, sillä minä tunnetusti olen kovinkin kokeilunhaluinen koiraharrastaja ja minut voi löytää koirineni mitä ihmeellisimmistä paikoista. Toinen tärkeä asia joka karsi muita rotuja pois oli rodun terveys. Beauceron ei ollut alunperin minulle kovinkaan tuttu rotu ja toinen varteenotettava vaihtoehto olisi ollut saksanpaimenkoira (jonka karsi kuitenkin pois rodun nykypäivänä kovinkin pitkä sairauslista), joten soitin kasvattajallemme jonka sivut löysin netistä googlettamalla ja kun huomasin hänen kasvattavan myös saksanpaimenkoiria, pyysin häntä vertailemaan näitä rotuja keskenään. Kiitoksia hänen rehellisen ja asiantuntevan kertomuksen, päätin mennä tutustumaan koiriin ja sitä myötä kotiini muuttikin pian pieni beauceron hauva. Ja sitä myötä myös toinen..

2. Mikä on paras asia koirassasi?
Manussa parasta huumorintaju, viattomuus sekä viettikestävyys. Manun yksi suosituimmista ilmeistä "Mitä tapahtui, en se ainakaan minä ollut.." -on tullut kovinkin tutuksi.
Oonassa luotettavuus sekä rauhallisuus. Oona on meidän "edustuskoira", erilaisissa tapahtumissa neidin voi nähdä aina mukanani.

3. Onko koirassasi mitään, mitä muuttaisit?
Manu on tällä hetkellä lähellä täydellistä koiraa. Nuori koira täynnä virtaa, nopeasti latautuvat akut sekä into millä hän työskentelee. Toivon, että saan hänet myös pidettyä samanlaisena. Mutta se mitä haluaisin Manussa muuttaa.. haluan, että se toinenkin kives olisi laskeutunut.
Oonassa saisi taas olla enemmän poweria sekä motivaatiota niinkin tylsään asiaan kuin tottisteluun. Mutta, täytyyhän sitä laittaa ohjaajallekin hieman lisähaasteita, jotta osaa joka kerta miettiä tarpeeksi mielekkäät treenit.

4. Jos sinä olisit koira, millainen koira olisit?
Olisin joku paimenkoira, urheilullinen, hieman vilkas säheltäjä, joka tarvitsee auktoriteettisen ohjaajan. Olisin myös päämäärätietoinen sekä omapäinen. Ruoan söisin nirsoilematta ja kuitenkin tämän energiapakkauksen sisältä löytyisi myös koira, josta on mukava käpertyä joka yö omistajan kainaloon nukkumaan.

5.  Miten päädyit koiraharrastuksen pariin?
Olen aina elänyt koirien parissa joten voisipa melkein sanoa, että olen kasvanut koiraharrastuksen pariin. Aloitin kuitenkin kunnolla harrastamisen ja kisaamisen vasta Oonan kanssa, koska silloin huomasin omistavani koiran jonka kanssa oli todella kiva tehdä töitä. Ja kun tällaisen rodun kanssa on pakko harrastaa niin eksyin kiertelemään erilaisissa koiraseuroissa ja kursseilla, joista jumahdinkin parhaimpiin paikkoihin. Mutta tässä yhteydessä täytyy kertoa, että sitkeys kannatti, sillä pitkällä etsinnällä löysin kivat treenikaverit sekä -seuran, ihmiset jotka auttavat toisiaan ja tietävät mitä tekevät, sekä ovat koirankoulutuksessa samoilla linjoilla minun kanssani.

6. Mitkä ovat sinun ja koirasi tulevaisuuden tavoitteet?
Elää mahdollisimman pitkään ja terveenä ;) aiemmin meillä taisi olla suuriakin tavoitteita. Nyt olen muuttanut tavoitteet realistisemmiksi. Molempien kanssa yritän nyt ensiksi käydä kokeilemassa palveluskoirien jälkikoetta, sinne meno vain tuntuu vielä kovinkin jännittävältä.

7. Millainen on sinun unelmiesi koira?
Koira joka jaksaa työskennellä sekä rakastaa tehdä hommia minun kanssani. Kuuliainen sekä tottelevainen. Sekä koira, jonka kanssa voi harrastaa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Siitä täytyy myös löytyä hieman haastetta.

8. Mikä on paras asia koiraharrastuksessa?
Se ihana tunne jonka onnistuneet treenit saavat aikaan. Ilo, jonka voi nähdä koirasta kun sen kanssa toimii sekä tietysti ihanat ihmiset joihin harrastuksen parissa väistämättä törmää. Ja onhan niitä pystejäkin kiva kotiin kannella ;)

9. Onko koiraharrastuksessa jotakin, mikä saa sinut vihaiseksi?
Ihmiset, jotka eivät harrasta ilosta ja koiran ehdoilla vaan pelkästään maineen ja kunnian vuoksi. Tässä täytyy lainata erään hollantilaisen sanoja: "Meillä Hollannissa koira hankitaan ensisijaisesti perheenjäseneksi ja toisena vasta tulee harrastus. Kun taas Suomessa koira on ensisijainen harrastusväline." Harmittavaa jos suomalaisista koiranomistajista on tällainen kuva maailmalla...

10. Kuinka monta koiraa on sopiva määrä?
Kaksi... tai ehkä tähän vielä yksi mahtuisi. Paitsi kyllähän tämä viiden koirankin lauma täällä oikeanlaisissa olosuhteissa menee. Mutta itselleni maksimi on kyllä se kolme. Tietysti täytyy olla sopivan pituinen väli ennen kuin taas seuraavan ottaa ja mielestäni sopiva väli on vähintään sen 2 vuotta. Silloin on nuorimmainenkin jo ehtinyt oppimaan paljon asioita elämästä ja saanut jo hieman järkeäkin päähänsä (ainakin toivottavasti).

11. Oletko ns. yhden rodun tai yhden rotutyypin ihminen?
En ole rajoittunut pelkästään yhteen rotuun. Olen kylläkin nyt vihdoin löytänyt rodun, joka sopii minulle täydellisesti ja vastaa odotuksiani, joten en tällä hetkellä osaisi ajatellakaan omistavani toisen rotuista koiraa.

Haastankin siis seuraavaksi nuo Avataranin kakarat eli Viivin, Kristan sekä Jennin, vastailemaan seuraaviin kysymyksiin:
1. Mikä on mielestäsi tärkein asia koiran koulutuksessa?
2. Miksi valitsit juuri sen rodun joka sinulla nyt on?
3. Miten teidät tunnistaa treenikentän laidalta?
4. Millainen on unelmiesi koira?
5. Mielipiteesi koirapuistoista?
6. Mikä on mielestäsi tärkein asia, joka koiralle täytyy opettaa?
7. Muistutatko koiraasi luonteesi puolesta, jos kyllä niin miten?
8.  Millainen koiranomistaja olet?
9. Vakavin/raskain hetki, jonka olet koirasi kanssa kokenut?
10. Mitä koirarotua et ikinä ottaisi ja miksi?
11. Mikä näistä on tärkein; luonne, terveys vai ulkonäkö?

maanantai 10. syyskuuta 2012

Elämää koiran kanssa Hollannissa



Ja niin koitti se päivä, se kauan odotettu päivä kun koitti meidän lähtö Suomesta kohti täysin tuntematonta maata. Ainut mitä tiesin Hollannista oli ihmisten ystävällisyys sekä Suomea vapaampi koirakulttuuri. En kuitenkaan osannut arvatakaan mitä tuleman piti.


Hieman taustaa matkallemme. Olimme kaverini kanssa jo Suomen kylmän ja runsas lumisen talven aikana päättäneet ettemme ole täällä enää ensi talvena ja kaikkien vaiheiden jälkeen meidän väliaikaiseksi asuinmaaksi valikoitui Hollanti. Maan siis piti olla Euroopan sisällä ja sellainen maa jossa pärjää hyvin englannin kielellä sekä jonne on helppo muuttaa koirien kanssa. Tosiaan koirien, meillä kun olisi mukana muuttamassa viisi koiraa. Koko pitkän talven ja kevään suunnittelimme tarkasti matkaa ja helpointa sekä halvinta matkustustapaa. Minäkin jopa muutin koirineni Espoon sisällä pienempään asuntoon, jotta saisimme kerättyä edes jonkun verran matkarahaa kokoon. Ja kun kaikki alkoi näyttää aina vain varmemmalta uskalsin minäkin avata suuni ja kertoa tulevasta suuresta muutoksesta myös muille.


Ja aina, vaikka kuinka etukäteen suunnittelee ja valmistautuu tulevaan, niin aina se tuleva saapuu liian äkkiä. Niin myös meidän matkalle lähtö. 6. elokuuta pakkasimme siis kaksi autolastillista täyteen ja otimme suunnan kohti Katajanokan satamaa. Matkustustavaksemme oli siis valikoitunut lautalla Tallinnaan, siitä eteenpäin pitkä ajomatka Latvian, Liettuan, Puolan sekä Saksan halki Hollantiin. Googlemaps oli kertonut matka-ajaksi 29 tuntia, siis ilman pysähdyksiä ja matkan hinnaksi noin 350€/ auto. Lentokoneella matkustus ei tullut edes kysymykseen, sillä kaikki koiramme eivät olisi edes mahtuneet tulemaan samalla koneella ja tällä tavoin matkustus olisi tullut hyvinkin kalliiksi. Myös lauttamatka Tukholmaan olisi autoineen sekä koirineen maksanut saman verran kuin maksoi meidän matka perille asti. Eikä rahtilaivalla Saksaan olisi ollut yhtään halvempi vaihtoehto, kun olisimme joutuneet noin suuren koiralauman kanssa varaamaan monta hyttiä laivasta.



Meillä oli siis matkassa mukana 5 koiraa, 1 uros ja 4 narttua ja mikäs on nartuille sopivampi aika aloittaa juoksuaika kuin juuri silloin kun lähtö, pitkä ajomatka on edessä. Joten tästä syystä meidän Manu herra sai matkustaa ainoana koirana toisessa autossa, miesten autossa. 


Matka koirien osalta sujui erittäin hyvin. Ihmismatkustajat taas olivat välillä hyvinkin väsyneitä ja nälkäisiä, mutta perille oli päästävä mahdollisimman pian. Joten ajoimme kuskia vaihdellen niin pitkään kuin jaksoimme ja hyvin se sujuikin niin, että toinen nukkui aina kun toinen ajoi. Öisin saimme paahtaa melkein tyhjillä teillä ja sääkin oli suurimmaksi osaksi suotuisa. Emme kuitenkaan välttyneet mutkilta matkalla, esimerkiksi Latviassa emme kertaakaan uskaltaneet pysähtyä kun yöaikaan ajoimme tämän valtion läpi, Liettuasta emme löytäneet ruokaa (ei siis ruokakauppoja, ei ravintoloita, ei mitään..), Puolasta meinasi jäädä ruoat saamatta kun ei ollut paikallista valuuttaa ja Saksassa emme päässeet vessaan kun ne oli maksullisia.


Saksassa nukuimme ensimmäiset ja ainoat "kunnon" yöunet koko matkan aikana. Kunnon yöunilla tarkoitan tässä niin hyviä unia kuin vain voi saada auton kuljettajan penkillä nukkuen kuuden tunnin unet. Mutta nämäkin piristivät jo niin, että ajatus juoksi jo hieman kirkkaammin eikä sanat enää sekoilleet niin paljon kuin aiemmin. Ja näin jaksoimme jatkaa matkaa kohti päämääräämme.


Saavuimme Hollantiin keskiviikko iltana, ilman asuntoa ja vielä tietämättä minne mennä yöksi. Laitoimme navigaattoriin hauksi "leirintäalue", ensin se ohjasikin meidät luksusmökkialueelle, joka ei todellakaan sopinut kukkarollemme. Täyskäännös pihassa ja kohti seuraavaa. Tämä paikka olikin meille jo sopivampi, saimme telttapaikan. Tämä leirintäalue ei kuitenkaan ollut mikään huono paikka, neljän tähden leirintäalue kun oli kyseessä. Paikalta löytyi niin suihkut, vessat, ravintola, uima-altaat sekä lasten leikkipaikka.


Torstaina meillä oli asuntonäyttö. Olimme katselleet asunnon valmiiksi jo Suomessa, mutta ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta se oli vielä nähtävä. Asunto oli niin mahtava kuin millaisen kuvan oli kuvauksesta ja kuvista Suomessa saanut. Pieni omakotitalo, suurella 4000 neliön omalla pihalla, kokonaan aidatulla pihalla. Tontilla tasaista nurmea sekä metsää. Ja aidattu tontti tällaisen koiralauman kanssa on todella superjuttu!

Viivyimme kuitenkin koirien kanssa myös toisen yön leirintäalueella, koska pääsimme muuttamaan omaan uuteen kotiimme vasta perjantaina aamusta. Mutta leirintäalueella yöpyminen ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto kun paikka oli niin viihtyisä ja yöt lämpimiä.

Mutta oma koti, se oli ja on edelleen aivan mahtava paikka. Koirat saavat juoksennella päivät pihalla, eikä lenkitys kuitenkaan ole jäänyt vaan käymme melkeinpä joka toinen päivä pyörälenkeillä koirien kanssa. Joka toinen päivä taas rauhallisilla kävelylenkeillä. Ja meidän omalta pihalta alkaa aivan loistavat lenkkimaastot, jotka eivät ihan hetkessä lopu, jos yhteen metsään kyllästyy niin vieressä on toinen. Ja huom! metsiä.. joita ei kuulemani mukaan Hollannissa pitänyt olla ollenkaan, mutta niitä nyt vaan on täällä aivan mieletön määrä. Lenkillä kun vastaan tulee lenkkeilijä tai muu ohikulkija se hymyilee sekä tervehtii, joka ikinen. Metsissä koirat ovat pääsääntöisesti vapaina, kaikki ystävällisiä eikä täällä katsota ollenkaan pahalla irtiolevaa koiraa.

Olemme käyneet seuraamassa niin paimennusmestaruuskisoja Renkumissa kuin myös tottelevaisuusmestaruuskisoja Ossissa. Renkumissa oli aivan mahtavan taitavia bordercollieita paimentamassa. Tämä oli todella näkemisen arvoinen kokemus, huikeaa! Kuinka koirat hakevat lampaat kaukaa, kuljettelevat niitä sekä keräävät ne. WAU! Tottelevaisuuskisoissa saimme tutustua paikallisiin koesääntöihin ja saimme kuulla FCI:llä olevan omat koesäännöt joita täällä Hollannissa noudatetaan ja joita FCI suunnittelee kansainvälisiksi. Ja olen ehdottomasti kansainvälisten sääntöjen kannalla. Täälläkin kisapaikalla oli mahtavan ystävällinen tunnelma, meitä auttoi ystävällinen mies, käänsi säännöt englanniksi, jotta mekin ymmärtäisimme sekä yritti löytää meille treeniporukan.. Harmi kun kaikki olivat toiselta puolelta Hollantia.


Koiranruoka... enpä olisi osannut kuvitella, että sen hankkiminen täällä on työn ja tuskan alla. Halusimme koirillemme hyvää ruokaa ja ruokaa joka sopii meidän kaikille koirillemme. Vihdoin löysimme hyvän eläinkaupan, Happy Pets, jossa oli parhaimmat valikoimat tähän asti kierretyistä. Täältä saimme Orijenia (69€/säkki) ja kun ostimme 2 säkkiä kerralla, saimme alennusta toisesta. Eläinkauppoja täällä siis todella on paljon, melkeinpä joka kaupassa on jotain lemmikkitarvikkeita, mutta laatu ei välttämättä ole kaikissa mikään hyvä. Koiran barffaus täällä on kallista..siis jos barffaat koiraa eläinkaupan barffituotteilla. Mutta me olemmekin ostaneet kaupasta ihan ihmisten syötäväksi tarkoitettuja broilerinkoipia koirillemme hintaan 3€/kg.

Vaikka täällä on metsiä paljon niin täällä ei kuulemma ole ollenkaan käärmeitä. Tai no on yksi, mutta sekin on oikeastaan mato. Ei siis mitään myrkyllistä, ei mitään pelättävää, koirat saavat huoletta juoksennella pitkin metsiä. Meidän vuokranantaja ihan hämmästyi kuullessaan, että Suomessa on kyykäärmeitä.

Asumme siis täällä maaseudun keskellä, kait tää jotain arvoaluetta on. Kaupungin nimi on siis Ede ja kaupunginosa Bennekom. Täällä elämä on hyvin rauhallista ja ihanaa. Nyt kun olemme saaneet kotiin oman nettiyhteydenkin niin päivittelen blogia useammin ja vastailen saamiini haasteisiin :)

Jos kiinnostaa Hollannin elämämme muutenkin kuin vain koirien osalta voi siihen tutustua meidän perustamassa Camilla & Kati Hollannissa - blogissa.