Pieni kotiapulainen

Olen hommannut itselleni omaksi ilokseni kotiapulaisen (Kotiapulainen Beauceron OY). Apulainen on oma-aloittenen sekä aina innoissaan tarttumaan työhönsä. Apulainen ei kylläkään ole halpa, vaatii täysihoidon sekä niiden lisäksi ylimääräistä huomiota myös rankan työpäivän jälkeen. Harmikseni vain, meidän siivoustapamme eivät aina kohtaa...

1. Minun mielestäni koiran leluille on olohuoneen nurkassa pieni, sievä lelulaatikko, jonne voi kerätä kaikki luut sun muut tilpehöörit. Apulaiseni mielestä taas paikka näille tavaroille on suoraan olohuoneen lattialla, jonne ne on nostettava sitä mukaan kun minä nostelen niitä lelukoppaan.

2. Apulaiseni ei vissiin palele. Tai ainakaan päätellen siitä, että hän tuulettelee asuntoa läpivedolla monta tuntia päivässä, riippuen siitä oliko ulkona -20 vai +20 astetta.

3. Apulaiseni mielestä kaihtimista kuuluu taittaa pieni pään kokoinen aukko, jotta siitä olisi päivän touhujen lomassa hyvä myös kyttäillä naapureita.

4. Apulaiseni on myös tarkka rahan käytöstä. Hänen mielestään tuhlaan rahaa turhanpäiväisiin hömpötyksiin aivan liikaa. Niinpä hän yrittää estellä liiallista rahan käyttöäni muunmuassa repimällä vuokranmaksulappuni pienen pieneksi silpuksi.

5. Kotiapulaiseni mielestä asunnossa ei myöskään saisi ikimaailmassa suorittaa imurointia, sillä hän ei voi sietää sitä. Jos satun imuroimaan niin apulaiseni jaksaa mököttää minulle siitä jonkun aikaa.

Mutta on meillä onneksi myös asioita jotka kohtaavat. Hän jaksaa pakottaa minua virkistävälle lenkille vaikka kaatosateessa, jaksaa osoittaa hellyyttään päivittäin sekä odottaa minua kotiin joka päivä yhtä innokkaasti. Sekä hän on myös oiva varashälytin. Pihaamme vartioidaan tarkasti ja pienestäkin liikkeestä pimeällä huomautetaan.

Monenlaista treenailua

Viime aikoina olemme sekä tottistelleet että tokoilleet oikein kunnolla, emmekä tietenkään ole unohtaneet käydä ajamassa siinä sivussa muutamaa jälkeä. Joten menoa ja touhua koiran kanssa on riittänyt. Seuraamiseemme olen erittäin tyytyväinen, vihdoinkin olemme saaneet sen taas takaisin raiteilleen, kun keväällä otimme siinä hieman takapakkia. Kontakti ja motivaatiokin tekemiseen on neidillä kohdillaan.

Yhden ainoan hakukokeilun myötä toimme myös jäljelle haukun. Oona siis odotti niin innolla pääsyä jäljelle, että lähettäessä oli pakko haukahtaa. Siitäkin olemme nyt pikkuhiljaa onneksi päässeet eroon; rauhoittamalla koiran maahan. Jäljellä työskentely on nykyään rauhallista, ei siis enää turhaa ryntäilyä ja nenäkin pysyy intensiivisesti maassa.

Lauantaina kävimme Oonan kanssa virallisessa silmä- ja polvitutkimuksessa. Tulokset olivat: silmät terveet ja polvet 0/0. Neiti sai kehuja patsasmaisuudestaan. Hän oli siis kirjaimellisesti jähmettynyt paikoilleen koko silmätutkimuksen ajaksi.

Muutoinkin viikonloppumme oli yhtä juoksua. Ohjelmassamme oli niin tokotreenejä kuin myös bussilla sekä junalla matkustamista. Onneksi Oona on pienestä pitäen opetettu julkiseen liikenteeseen sekä väenpaljouteen, että nykyään Helsingin keskustaankin matkustaminen menee jo todella vaivattomasti. Ja tämähän on vain hyvää treeniä BH:n kaupunkiosuutta varten.

Sunnuntaina kävimme sienimetsällä. Sain harmikseni todeta, että koirastani ei ehkä ole sienikoiraksi. Käskin Oonan etsiä sieniä, jotka hän kyllä löysikin. Mutta ilmaisi löydöksen hieman eritavalla kuin olin toivonut; nimittäin kuopimalla sieniä tassuillaan tehden näin kaikille löytämilleen sienille. Tai sitten hän piehtaroi niiden päällä... Mutta hauskaa näytti koiralla olevan juosta päätä pahkaa sinne tänne, väistellen siinä sivussa oksia sekä kantoja.

Tästä jatkamme samaan tahtiin. Kuulemisiin!